Helou,
viime päivät ovat kuluneet kivan leppoisasti, ohjelmaa on ollut, mutta ollaan yritetty myös nauttia vapaasta aikataulusta ennen harjoittelujen alkamista. Tänään meillä oli ensimmäinen etukäteen suunniteltu aamupäivä. Kävimme harjoittelusairaalassamme tutustumassa. Meitä oli vastassa iso joukko hoitotyön johtavia henkilöitä ja kohdekorkeakoulumme opettajia neuvotteluhuoneessa. Meitä tuli tervehtimään myös sairaalan (vara?)ylilääkäri ja joku toinen ilmeisen tärkeä lääkärismies. Meitä valokuvattiin ja otettiin yhteiskuvaa koko osaajajoukon kanssa. Olo oli kuin valtiovierailulla. Ei me ihan tämäntasoista vastaanottoa odotettu, ollaanhan me kuitenkin vain opiskelijoita.
Hieman sekavat tunnelmat jäi vierailulta tosin. Varmasti aivan ainutlaatuinen ja huippumielenkiintoinen oppimisympäristö kaiken kaikkiaan, meille on suunniteltu valtavasti eri oppimistilanteita ja noh harjaantuuhan kentällä varmasti monikulttuurisen potilaan kohtaamisen taidot.
Mutta se kuuluisa kielimuuri. Se on todellakin olemassa täällä Taiwanissa, ei pelkästään ravintolatyöntekijöiden, kampaajien, myyjien ja tavallisten tallaajien keskuudessa vaan myöskin sairaalassa. Englantia joten kuten puhuvia tapaamistamme ihmisistä oli ehkä pari, sitä ymmärtäviä vieläkin vähemmän. Omalla osastollani nopeasti pyörähdettyäni totesin ettei ainakaan sen hetkisestä henkilökuntamateriaalista kukaan osannut englantia, loivat vain epäröiviä vilkaisuja toisiinsa. Saattaa olla, että tulen olemaan ekat päivät hyvinkin hukassa kun kukaan ei ymmärrä mitä kysyn ja toisaalta en ymmärrä itsekään mistään mitään, mutta olkoon se osa seikkailua :D Onneksi ihmiset sentään vaikuttavat noin muuten hyvin mukavilta ja leppoisilta!
Itse sairaala edustaa kaiketi hyvin Taiwania, joka on maailman väestöntiheydeltään toisiksi suurin maa, kohtalaisen kokoinen sairaala oli täynnä hälinää, täyteen ahdettuja odotustiloja ja sinne tänne vaeltavia loputtomilta näyttäviä potilasmassoja. Suomalainen sairaala on pahimmassakin ruuhkatilanteessa väljä näky verrattuna Taipeilaiseen tavalliseen sairaalapäivään. Kiirettä silti ei tunnuttu pitävän vaan sairaalassakin vallitsi rento ja rauhallinen ilmapiiri, aivan kutein Taipeissa ylipäätään. Oli sairaala myös hyvin siisti, vaikka osastoja ja eri erikoisaloja oli rakennukseen tungettu useita, kaikkea synnytyksistä munuaisensiirtoleikkauksiin ja psykiatriseen osastoon. Suuri sillisalaatti.
Huomenna mennään yliopistolle tutustumaan, meitä odottaa paikan päällä jonkinnäköinen "welcoming party" ja esitelmänpito omasta koulustamme. Täytyy myöntää, että esitelmästä tulee harvinaisen huono ja suppea, mutta toivottavasti kielimuuri on kerrankin hyödyllinen ja antaa tällä kertaa anteeksi hieman suppeamman shown ;)
Sairaalasta päästyämme kävin yksikseni pyörähtämässä Chiang Kai-Shek Memorial Hallilla nauttimassa ihanista +25 lämpöasteista, sinisestä taivaasta ja taisi mulla vähän olla haaveissa nähdä ihan oikea kirsikkapuiden kukinto. Ja oi se toive toteutui paremmin kuin uskalsin toivoa! Tämän postauksen kaikki kuvat on tosiaan kyseisestä paikasta.
Niin niin kaunista! (ja aivan varmasti joku puutarhuriviherpeukalopuutarhatonttu tulee tähän oikaisemaan, ettei noi mitään kirsikankukkia ole vaan selvästi tansaniankoristeluumupuunpensaan..)
Harmi, että tämä toope ei tajunnut yksittäisten risujen lisäksi kuvata koko komeutta - usean puun rivimuodostelmaa. Onneksi kännykästä löytyy pari kappaletta todistusaineistoa, nekin kun saisi tänne lisättyä.
Ennen lähtöäni ihmiset tapasivat sanoa siitä kuinka vaihtoaika vierähtää ohitse ennen kuin huomaakaan. Musta tuntuu kyllä aivan päinvastaiselta. Olen ollut täällä alle viikon, mutta kulunut aika tuntuu lähes kuukaudelta. Miten voi aika näin hidastua, melkein pysähtyä? Kovin on kummallista.
Apua tästä tekstistä tuli ihan yhtä sillisalaatti kuin sairaalastakin. Ei edes pienintä yritystä muodostaa mukasulavia aasinsiltoja, mutta menköön nyt.
Ihanaa alkanutta viikkoa sinne missä ikinä tätä luetkin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti