Elephant mountain

 Zǎo ān Suomeen!

Täällä kellon viisarit ovat rientäneet jo torstai-iltapäivään. Ensimäisen tavattoman hitaasti madelleen viikon jälkeen on tuntunut kuin aika olisi tasapainon saavuttamiseksi harpponut kiireellä eteenpäin. Tasan neljä viikkoa sitten tähän aikaan laskeuduimme finskillä ihanaan Wieniin. Jollain tapaa tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus ja silti toisaalta tuntuu kuin se olisi tapahtunut vasta muutama hetki sitten. Kummallista!

Arki sairaalalla on uuvuttavaa, 8 tunnin päivät, vieras kieli, uudet naamat ja alati vaihtelevat osastot. Menneisiin viikkoihin on mahtunut mm. keisarinleikkauksien, alatiesynnytysten, lasten lumbaalipunktioiden ja kanyloimisten katselua ja terveiden ja tehovalvottavien vastasyntyneiden ensimäisiä pesuja ja heijasteiden testaamista, ruokkimista ja hellimistä, peruselintoimintojen turvaamista. 

Viikonloput hujahtavat ohitse aivan liian vauhdikkaasti. Ehkä tähän asti parhain retki tuli tehtyä viime lauantaina aivan Taipein keskustan laidalla sijaitsevalle vehreälle Elephant mountainille.

Ei ees oo pissahätä, vaikka poseeraajan asennosta vois päätellä toisin..

Elephant mountainille pääsee näppärästi Taipein metrolla eli MRT:llä. Punaisen linjan päätepysäkki Xiangshan ja sieltä exit 2, kävely puistomiljöön läpi kohti korkeita taloja. Vuoren trailit ovat hieman piilossa ja vaatimattomasti merkitty, mutta kyllä ne löytää helposti kun osaa pitää silmänsä auki.

"Päätraili" on pääasiassa jyrkkää portaikkoa eli nivelongelmaisten kannattaa harkita kaksi kertaa ennen kiipeämisurakkaan ryhtymistä. Päätraililta eriytyy vähän väliä monia polkuja ja pienempiä traileja. Näköalatasanteita ja -katoksia on useita ja myös jonkinlainen liikuntapuisto löytyi eräästä kohtaa. Traili on pääosin kivilaatoin päällystettyä ja yllättäen myös valaistua yöaikaan, siitä iso plussa!

Iltapäiväretkeilijöitä Elephant mountainin rinteellä

Vaikka oltiin Elephant mountainilla viileänä lauantai-iltana, oli muita retkeilijöitä siellä yllättävän vähän. Suurin osa ihmisistä jäivät katselemaan maisemia ensimäisille hyville näköalapaikoille sen sijaan, että olisivat jaksaneet kavuta korkeammalle kohti vuoren huippua. Vaikka ilma oli sopivan viileä (n. 20 astetta), painava kosteus ja porrasjumppa saivat hien pintaan. Jos kuumempana päivänä suuntaa vuorelle kannattaa ehdottomasti pitää huolta hyvästä nesteytyksestä.

Taipei 101 hukuttautuneena

Lauantai oli tosiaan viileä ja kostea, ajoittaista tihkusadetta. Pilvet riippuivat matalalla ja Taipein ylpeys, maamerkki ja maailman toiseksi korkein(?) rakennus Taipei 101 kylpi pilvimassassa aika ajoin. Ei siltikään tarvinnut pettyä maisemista, sillä minulla oli syyni haluta kavuta vuorelle juuri vähän ennen valoisan ajan kääntymistä yöksi....

Meikän pää! Ninan taiteellisen silmän toteuttama

Öinein Taipein skyline! Nämä kohisevat kuvat eivät millään muotoa tee oikeutta sille maisemalle mitä tuolla todistimme. Elephant mountain, vihreä helmi aivan Taipein sydämmessä, absurdi paikka keskellä miljoonakaupunkia: rönsyilevä luonto, raikas ilma ja taustaääninä vain linnut, sammakot ja hyönteiset. Kaupungin olemassaolon saattaisi jopa unohtaa - ilman sitä tosiasiaa, että puiden lomasta aukeaa mitä pysäyttävin citymaisema ;) Elephnat mountain on aivan ehdoton nähtävyys, jos vierailee Taipeissa. Meilläkin on aikomus käydä vuorella uudestaan, vähintään kerran.

Vielä pari extrakuvaa Taipei 101stä ja hennosta pilvestä tanssimassa sen ympärillä. Harvinaisen nätti pilvenpiirtäjäksi, eikö?

PS.

onko kenelläkään netin ihmeellistä maailmaa tuntevalla ehdottaa hyviä sivustoja, joille ladata kuvia ja josta ne vois suoralinkkailla blogiin? Bloggeriin ladattuna noi kuvat on aivan kamalia. Photobucket on taas aivan törkykömpelö.

Mitä tänne kuuluu?

Ohops! 

Paljon on tapahtunut, mutta läppärin kaivaminen hyllyköstä on ollut postausten puutteesta päätellen aivan liian haasteellista. Ensimäinen harjoitteluviikko sairaalan pediatrisella/synnyttäneiden äitien osastolla on jo takana päin. Mähän aloitin harjoittelujakson mallikkaasti tutustumalla jo ensimäisen vuoron aikana sairaalan ensiapuun - tosin potilaan roolissa...

Paikallinen kanylointi check!

Aina muistutellaan tarkastelemaan hoitotyötä myös potilaan näkökulmasta, mua ei voi ainakaan syyttää omistautumisen puutteesta! :D Tämän episodin jälkeen pääsin olon ja tajunnantason normalisoitua muutaman tunnin tarkkailun jälkeen pois sairaalasta ja olen voinut täysin normaalisti nyt! Joten ei ole syytä huoleen. Monet naurut ollaan vaihtarikaverin Ninan kanssa saatu tästäkin onnettomuudesta. Ja ensiavun moniammattillinen tiimi tuli todettua hyvin tehokkaaksi ja näppäräksi. Taiwanilaisten lämminhenkisyys korostui tapahtuman myötä ja olen saanut viimeisen viikon aikana valtavasti yhteydenottoja, huolen ilmaisuja ja paranemistoivotuksia. Samaan aikaan nolottaa, mutta toisaalta ihmisten avoin välittäminen lämmittää mieltä.

Noin muuten täällä elämä soljuu kevyesti uomassaan. Vaikka kulttuurieroja on aivan valtavasti ja joka päivä saa hämmästyä erilaisuuksista, on tänne ollut helppo kotiutua ja sopeutua. Ihmiset ovat aivan ihania, hymyileväisiä ja valtavan kiinnostuneita meistä kummallisen näköisistä länkkäreistä. Ollaan Ninan kanssa molemmat häkeltyneet siitä kuinka mm. sairaalan lääkärit ja hoitajat kehuvat suoraan ulkonäköä, ihailevat hiusten- ja silmien väriä. Kyselevät ummet ja lammet Suomesta ja Euroopasta sekä meistä ylipäätään.

Taiwanilaiset ovat myös kovin ylpeitä omasta maastaan ja sen erikoisuuksista. Lähes joka päivä olen saanut maistettavaksi jotain uutta paikallista hedelmää, ruokaa, teetä tai jälkiruokaa. Ihmiset suosittelevat innokkaasti myös eri kohteita, missä Taiwanissa ollessa kannattaisi käydä ja avuliaasti opastavat hyvien ruokapaikkojen ja ostospaikkojen etsimisessä.

On täällä toki omat puutteensakin. Aseptiikka sairaalassa on kehnoa (välillä jopa niin hirveää, että tekisi mieli itkeä), välineet ja laitteet vanhoja, osastorakenne sekava ja hoitajilla liikaa aivan turhia aikaavieviä työtehtäviä. Myös potilaiden eriarvoisuus varallisuuden perusteella on ollut itselle aika suuri järkytys.

Meillä on ollut myös aika ruhtinaalisesti säätämistä vaihtojaksomme aikataulujen kanssa, taiwanilainen maalaisjärki tuntuu olevan aivan eri sorttia kuin se mihin me Suomessa ollaan totuttu, aika moni lause on kuluneiden päivien aikana alkanut sanoilla "Ei Suomessa vaan ikinä..." mutta pikkuhiljaa tuntuu, että ollaan saatu aikataulua rukattua siedettäväksi. Joskaan en uskalla vielä hengähtää helpotuksesta, koska ei sitä koskaan tiedä mikä taiwanilainen loogisuuden multihuipentuma seuraavan nurkan takana odottaa :D

Myös liikenne ansaitsee ihan oman kauhistelumainintansa. Täällä on oikeasti pelottavaa olla jalankulkija! Vaikka sinulla olisi vihreät valot ja olisit jo suojatien puolivälissä niin autot/skootterit eivät väistä sinua. Ihan oikeasti. Vaikka kävelisit jalkakäytävällä saat väistellä autoja ja skoottereita. Skoottereilla ei ole oikeastaan mitään sääntöjä (tai sitten niitä ei vain noudateta eivätkä myöskään liikennepoliisit tartu rikkeisiin) vaan niillä on ihan ok ajaa jalkakäytävällä, suojatiellä, muuta liikennettä vastaan, you name it. En enää yllättyisi vaikka joku tulisi hissiinkin skootterin kanssa. Täällä saa siis tosiaankin olla jalankulkijana ekstravarovainen, aivan koko ajan.

Näitä miinuspuolia lukuunottamatta Taipei ja Taiwan on ainakin tämän päivää vaille kahden viikon aikana hurmanneet täysin. Täällä on hyvä olla enkä malta odottaa, että pääsemme Ninan kanssa toteuttamaan vapaa-ajan reissusuunnitelmiamme ja  kun pääsen esittelemään tätä kaupunkia huhtikuun lopulla vierailulle tuleville vanhemmilleni! Jee!

Xinbeitoun kuuma lähde -kylpylä. Rentoutumis maximus!

Kamerankin muistikortti on pullollaan kuvia koneelle siirrettäviksi eli muutama kuvapostaus tuloillaan! Nyt kuitenkin joudun tyytymään näihin satunnaisiin kännykkäräpsyihin.

晚安 ! Wǎn ān ! from Taipei with love :)

Kummastelua ja kirsikankukkia

Helou,

viime päivät ovat kuluneet kivan leppoisasti, ohjelmaa on ollut, mutta ollaan yritetty myös nauttia vapaasta aikataulusta ennen harjoittelujen alkamista. Tänään meillä oli ensimmäinen etukäteen suunniteltu aamupäivä. Kävimme harjoittelusairaalassamme tutustumassa. Meitä oli vastassa iso joukko hoitotyön johtavia henkilöitä ja kohdekorkeakoulumme opettajia neuvotteluhuoneessa. Meitä tuli tervehtimään myös sairaalan (vara?)ylilääkäri ja joku toinen ilmeisen tärkeä lääkärismies. Meitä valokuvattiin ja otettiin yhteiskuvaa koko osaajajoukon kanssa. Olo oli kuin valtiovierailulla. Ei me ihan tämäntasoista vastaanottoa odotettu, ollaanhan me kuitenkin vain opiskelijoita. 

Hieman sekavat tunnelmat jäi vierailulta tosin. Varmasti aivan ainutlaatuinen ja huippumielenkiintoinen oppimisympäristö kaiken kaikkiaan, meille on suunniteltu valtavasti eri oppimistilanteita ja noh harjaantuuhan kentällä varmasti monikulttuurisen potilaan kohtaamisen taidot. 

Mutta se kuuluisa kielimuuri. Se on todellakin olemassa täällä Taiwanissa, ei pelkästään ravintolatyöntekijöiden, kampaajien, myyjien ja tavallisten tallaajien keskuudessa vaan myöskin sairaalassa. Englantia joten kuten puhuvia tapaamistamme ihmisistä oli ehkä pari, sitä ymmärtäviä vieläkin vähemmän. Omalla osastollani nopeasti pyörähdettyäni totesin ettei ainakaan sen hetkisestä henkilökuntamateriaalista kukaan osannut englantia, loivat vain epäröiviä vilkaisuja toisiinsa.  Saattaa olla, että tulen olemaan ekat päivät hyvinkin hukassa kun kukaan ei ymmärrä mitä kysyn ja toisaalta en ymmärrä itsekään mistään mitään, mutta olkoon se osa seikkailua :D Onneksi ihmiset sentään vaikuttavat noin muuten hyvin mukavilta ja leppoisilta!

Itse sairaala edustaa kaiketi hyvin Taiwania, joka on maailman väestöntiheydeltään toisiksi suurin maa, kohtalaisen kokoinen sairaala oli täynnä hälinää, täyteen ahdettuja odotustiloja ja sinne tänne vaeltavia loputtomilta näyttäviä potilasmassoja. Suomalainen sairaala on pahimmassakin ruuhkatilanteessa väljä näky verrattuna Taipeilaiseen tavalliseen sairaalapäivään. Kiirettä silti ei tunnuttu pitävän vaan sairaalassakin vallitsi rento ja rauhallinen ilmapiiri, aivan kutein Taipeissa ylipäätään. Oli sairaala myös hyvin siisti, vaikka osastoja ja eri erikoisaloja oli rakennukseen tungettu useita, kaikkea synnytyksistä munuaisensiirtoleikkauksiin ja psykiatriseen osastoon. Suuri sillisalaatti.

Huomenna mennään yliopistolle tutustumaan, meitä odottaa paikan päällä jonkinnäköinen "welcoming party" ja esitelmänpito omasta koulustamme. Täytyy myöntää, että esitelmästä tulee harvinaisen huono ja suppea, mutta toivottavasti kielimuuri on kerrankin hyödyllinen ja antaa tällä kertaa anteeksi hieman suppeamman shown ;)

Sairaalasta päästyämme kävin yksikseni pyörähtämässä Chiang Kai-Shek Memorial Hallilla nauttimassa ihanista +25 lämpöasteista, sinisestä taivaasta ja taisi mulla vähän olla haaveissa nähdä ihan oikea kirsikkapuiden kukinto. Ja oi se toive toteutui paremmin kuin uskalsin toivoa! Tämän postauksen kaikki kuvat on tosiaan kyseisestä paikasta.

Niin niin kaunista! (ja aivan varmasti joku puutarhuriviherpeukalopuutarhatonttu tulee tähän oikaisemaan, ettei noi mitään kirsikankukkia ole vaan selvästi tansaniankoristeluumupuunpensaan..)

Harmi, että tämä toope ei tajunnut yksittäisten risujen lisäksi kuvata koko komeutta - usean puun rivimuodostelmaa. Onneksi kännykästä löytyy pari kappaletta todistusaineistoa, nekin kun saisi tänne lisättyä.

Ennen lähtöäni ihmiset tapasivat sanoa siitä kuinka vaihtoaika vierähtää ohitse ennen kuin huomaakaan. Musta tuntuu kyllä aivan päinvastaiselta. Olen ollut täällä alle viikon, mutta kulunut aika tuntuu lähes kuukaudelta. Miten voi aika näin hidastua, melkein pysähtyä? Kovin on kummallista.

Apua tästä tekstistä tuli ihan yhtä sillisalaatti kuin sairaalastakin. Ei edes pienintä yritystä muodostaa mukasulavia aasinsiltoja, mutta menköön nyt.

Ihanaa alkanutta viikkoa sinne missä ikinä tätä luetkin! :)