Vaihto-opiskelu, kulttuurishokki, ikävä?

Rakkaat vanhempani olivat juuri vajaan viikon luonani vierailulla ja heidän lähtönsä takaisin Suomeen kirpaisi yllättävän paljon, mieli oli maissa kahden päivän ajan, tuntui kuin jotain puuttuisi. Yllättävä negatiivinen tunne saikin minut pohtimaan aihetta, joka tulee väistämättä esille vaihto-opiskelusta tai miksei ulkomailla asumisesta puhuttaessa. Aihe on nimeltään ikävä.

Olen suoraan sanoen hämmästynyt siitä kuinka helposti elo näinkin erilaisessa ympäristössä, kaukana kaukana kotoa ja rakkaista on sujunut. Ikävä ei ole kertaakaan iskenyt sillä tavoin kuin odotin, kivuliaasti ja repivästi, lamaannuttavasti. Suomi ja rakkaat ovat kyllä jatkuvasti mukana, mielessä, taka-alalla ja puuttuvana palasena, mutta ei millään muotoa raskaana taakkana tai puristavana tunteena, joka olemassa olollaan veisi ilon nykyhetkestä.

Toki täällä oleminen on vain todella lyhyt ajanjakso elämästäni, ohikiitävä hetki. Ei aikaakaan kuin koko kohellus on jo ohi ja olen Suomessa. Myös puhelinliittymässäni mitenkuten toimiva netti on jollain tavalla lyhentänyt välimatkaa Suomeen, niin hassulta kuin se kuulostaakin.

Itselleni lähdön hetki Suomesta oli ehdottomasti se raskain ja ehkä ainoa varsinaisesti raskas vaihe koko tähän astisessa kokemuksessa. Ehkä juuri siksi olen säästynyt raastavalta ikävältä, jouduin käsittelemään negatiiviset tunteet jo ennen kuin putkahdin lentokoneeseen Helsinki-Vantaalla. Raskasta lähdöstä teki nimenomaan pelko siitä ikävän määrästä, jota pelkäsin joutuvani kokemaan vaihdon aikana. Hullunkurista nyt kun ajattelee, sillä sellaista pelättyä ikävää ei koskaan tullut. Tässä taas nähdään etukäteen huolimisen ja pelkäämisen hyödyttömyys - se vie voimat ja ilon elettävästä hetkestä, aivan turhaan.

Kun puhutaan vieraaseen kulttuuriin sopeutumisesta tuodaan usein esille "sopeutumisen vaiheet":

1.  Alkuihastus eli turistivaihe - kaikki on ihanaa, upeaa ja mielenkiintoista !
2.  Kriisi eli kulttuurishokin vaihe - romahdus ihastusvaiheesta, epäkohtien noteeraus. Kaikki ärsyttää ja surettaa, on  ikävä. 
3.  Sopeutuminen - ensimäinen ja toinen vaihe palautuvat balanssiin, asioiden näkeminen realistisesti   
4. Normalisoituminen - sopeutunut ihminen tuntee monitahoisesti kulttuurin ja on löytänyt paikkansa osana sitä
5.  Kotiinpaluu, uusi kulttuurishokki kotiin palaessa, sopeutuminen alkaa alusta.

On varmasti yksilöllistä minkä pituisessa ajassa kukin nämä vaiheet käy lävitse, käykö niitä ollenkaan vai vain osittain. Lyhyenä aikana jotkut eivät pääse ensimäistä vaihetta pidemmälle. Toiset hyppäävät ensi päivästä toiseen vaiheeseen. Lyhyessä ajassa varmaankaan harva yltää neljänteen vaiheeseen.
Omalla kohdallani alkuihastusta ei tullut lainkaan, enkä kyllä kulttuurishokin vaihettakaan ole tuntenut kokevani. Ehkä kulttuurishokkini ei ole shokki taikka kriisi ollenkaan, vaan lievä ihmettely- ja tutustumisvaihe. Minusta tuntuu, että olen alusta asti nähnyt muutakin kuin mustavalkoista. Nähnyt niitä hyviä ja kiehtovia asioita, samaan aikaan turhautunut kulttuurieroista, jotka koen epäkäytännöllisyytenä.

Alkuihastusvaiheen puuttumiseen vaikutti varmasti moni asia. Me tulimme tänne Ninan kanssa korkeakoulujen yhteistyöprojektin ensimäisinä vaihto-oppilaina (koekaniineiksikin meitä kutsuttiin), olemassa siis ei ollut minkäänlaista valmista pohjaa tai edes pieniä vinkkivitosia, hyvä jos yhteistä säveltäkään. Tulimme siis raakileelle, jonka pohja oli kehnosti rakennettu. Jo hakuprosessin alusta asti tämä on ollut yhtä soutamista ja huopaamista, eivätkä vaikeudet suinkaan loppuneet kun vihdoin pääsimme Taiwaniin, päinvastoin. Vastoinkäymisiltä ja kinkkisiltä tilanteilta ei ole vältytty, eikä vaikeuksien loputon verkko näytä vielä hetkeen aukeavan.
Toiseksi ihastusvaiheen puuttumiseen vaikutti varmaan se, että aloitimme arjen samantien. 8 tuntiset sairaalapäivät, asuminen nuhjuisessa 15 neliön huoneessa ja ympärillä toinen toistaan ujompia englantia taitamattomia paikallisia sairaalatyöntekijöitä. Varmasti olisi aivan toisenlaista asua jossakin koulun asuntolassa, muiden vaihtareiden ympäröimänä tai ylipäätään maassa, jossa voisi kommunikoida yhteisellä kielellä. Jossain missä keskustelun avaus ei saartaisi toista osapuolta paniikinomaisen hysteerisen kikatuskohtauksen partaalle.

Vastoinkäymisistä huolimatta en ole lainkaan lannistunut, mutta voin myöntää harmistuneeni ja turhautuneeni useampaankin otteeseen.
Käsi ylös kuinka moni on kuullut useammin kuin kerran, että vaihto-opiskelu tai ulkomailla asuminen on ollut kertojalleen "elämän parasta aikaa", "mahtavin kokemus ikinä" ja "aika jota ei lakkaa ikävöimästä"? Mä ainakin olen kuullut, niin monta kertaa etten osaa pysyä laskuissa. En epäile hetkeäkään etteivätkö he puhuisi totta ja uskon kyllä, että jokainen vaihtokokemus ja ulkomailla asuminen on omalla tavallaan mahtavaa, vähintäänkin kokemuksena.
Mä en kuitenkaan koskaan ajatellut tai edes toivonut tulevani tänne "elämään elämäni parhainta aikaa". Mun elämäni paras aika on mun oma elämä Suomessa, se elämä jonka olen pienistä paloista itselleni rakentanut. Arki, johon kuuluu tiiviisti ne rakkaimmat ihmiset, ystävät, lemmikit, ympäristö, ja tekeminen mistä eniten nautin. Elämäni parasta aikaa ei ole sellainen, jota en voi jakaa mulle rakkaiden ihmisten ja eläinten kanssa.
Jos olisin odottanut toisin, saattaisi olla, että olisin joutunut karvaasti pettymään kun täällä ei yksikään hetki olekaan ollut kuin ruusuilla tanssimista tai uusien upeiden sielunystävien pursuamista ovista ja ikkunoista. Tämä on omanlaista arkea, välillä rasittavaa ja vähän köyhääkin ilman rakkaimpia, mutta taianomaisen kauniissa ympäristössä, täynnä yllätyksiä ja outouksia, suloisia ihmisiä ja siinä ihan omanlaisessa kulttuurissaan, joka eroaa täysin niistä kaikista mitä tähän asti olen päässyt kokemaan. Tämä on luku elämästäni, jota en suostuisi vaihtamaan pois. Ainutlaatuinen kokemus, joka on jo nyt muuttanut minua ihmisenä valtavasti.. toivonmukaan parempaan suuntaan.

Jos joku siellä ruudun toisella puolella haaveilee edes pienesti vaihtoon lähdöstä tai ulkomaille hetkeksi muuttamisesta niin mulla on yksi ainoa vinkki: lähde. Pelko ikävästä on useille se pahin kynnyskysymys. Etenkin jos kotimaahan jää parisuhde, rakas koti, kourallinen hyvin läheisiä ihmisiä ja lemmikkejä. Mutta loppujenlopuksi se hetkellinen ikäväkin on hyvin pieni hinta siitä kasvukokemuksesta jonka vieraaseen kulttuuriin sopeutuessa (tai edes sopeutumisen yrittämisessä) saa. Ja parhaimmillaan tai pahimmillaan - riippuu mistä suuntaa tarkastelee - voit saada myös koettua sen "elämäsi upeimman ajan" :)

Niin ja ihanaa Vapun jatkoa missä maassa sitä ikinä vietätkään tai olet viettämättä!

7 viikkoa

Hei pitkästä aikaa!

Olen ollut täällä nyt tasan seitsemän viikkoa ja sinä aikana olen saanut raapustettua huimat viisi blogipäivitystä. Viisi (5) se on aika surkea luku. Huomattavasti vähemmän kuin etukäteen ajattelin kirjoittavani. Sitä on niin helppo suunnitella etukäteen luovansa jotain matkapäiväkirjan tapaista kuvakirjaa, mutta todellisuus on toinen. Sen vähän vapaa-ajan mitä minulle on suotu, käytän huomattavasti mielummin muuhun kui koneen äärellä istumiseen.

Menneenä muutamana viikkona olen..

..saanut lasten- ja nuorten harjoitteluni päätökseen. Kovin positiivista palautetta minulla ei ole harjoittelupaikastani antaa. Olen samaan aikaan pettynyt ja tuohtunut koko jaksoon. Olen juuri tekemässä kokemuksistani reflektiota, joten ehkäpä voin sieltä kopioida muutaman pääkohdan tännekin.

..kasvattanut kärsivällisyyttäni. Odottaminen, se on täällä tullut tutuksi! "Hektine hesalaine" on joutunut oikeasti pysähtymään, useita kertoja ja lähes aina vasten tahtoaan. Mikään ei ole täällä nopeaa taikka näppärää. Paitsi luotijuna.

..matkustanut luotijunalla eli Taiwan High Speed Raililla kolmesti! Tuo nopea juna kulkee 300 kilometrin tuntivauhtia eli vauhdikasta menoa on. Kyyti on kivan tasaista ja junissa on aivan valtavan ihanasti jalkatilaa. Kallis, mutta erittäin mukava matkustusmuoto.

Teehuone paikassa, jonka nimen olen unohtanut.

..juonut Taiwanilaista vihreää teetä henkeäsalpaavissa maisemissa.

..ollut mukana ennätysmäärässä yhteiskuvia. Taiwnilaiset rakastavat selfieitä ja etenkin kohtaaminen minun kaltaiseni kummajaisen kanssa on ikuistettava, vaikka ei oltaisi kertaakaan puhuttu. Kummallista :D

..yhdessä muiden kanssa raapustellut toiveita suureen lyhtyyn, joka sitten lähetettiin ilmaan.

Kaunis koira Wulaissa.

..todennut, että kyllä eläimetön elämä on vain yksinkertaisesti köyhää ja surullista. Olen kokeillut täyttää omien rakkaiden kisujen ja vinttikoiran jättämää valtaisaa aukkoa sielussani, tutustumalla mm. viinakaupan kissaan, vaatekaupan hyllyllä pönöttäviin teacup-villakoiriin ja kaiken maailman vastaantuleviin karvaisiin (eläin)kavereihin. Ei auta. Omia on vaan ikävä, iso sellainen.

Jiantan mountain trailin huipulta

Daihu Park

Daan Forest Park

..reissaillut paljon yksikseni. Todella uutta, mutta virkistävää. Sisäinen erakkoni on tyydytetty.

..lomaillut.

..käynyt patikoimassa ja tutustumassa Taipein eri puistoalueisiin.

..saanut muutaman pienimuotoisen sydärin viereisellä vuorella patikoidessa. Ötökät ovat täällä aivan naurettavan suuria! Perhoset isompia kuin suomalaiset tiaiset, hämähäkit suurempia kuin kämmeneni ja ampiaiset... nekin pikkulinnun kokoisia. Hyönteisiä on paljon, ehkä liiaksikin. Väitän olevani suht hyvin karaistunut öttiäisten suhteen Suomessa, mutta täällä on vielä harjoittelemista.. ja paljon.

Taichung

..käynyt pyöräretkellä Taichungissa. 

..syönyt illallista Yangminshanin rinteellä ja ihastellut öisen Taipein valoja.

..tavannut uusia ihmisiä.

..valokuvannut enemmän kuin koskaan eläessäni.

Guandu Temple

..ihaillut temppeleitä. Ja samalla kummastellut uskontoa.

..alkanut tykätä bubble milk teasta. Enpä olisi itsestäni uskonut. Muutenkin minusta vanhasta kunnon suolaisen ystävästä on kuoritunut ensimäisen asteen sokerihiiri. Toivon, että tämä tosiaankin normalisoituu kun palaan Suomeen.

..leikkauttanut hiukseni lyhyiksi sairaalan kampaamossa. Okei tarkoitus oli suora olkapäille ulottuva malli, mutta sainkin A-linjaisen lyhyen polkan. Eipä haittaa, viihdyn tässä siltikin
erinomaisesti.

Kenting

..käynyt 5 päivän rantalomalla Taiwanin eteläkärjessä Kentingissä. Oli nätit hienohiekkaiset rannat, turkoosia vettä, hauskoja baariautoviritelmiä ja kivaa luontoa. Muuta positiivista sanottavaa ei sieltä ole. Kaikki oli ylihinnoiteltua, ruoka huonoa, kukaan ei puhunut sanaakaan englantia, ihmiset eivät olleet ystävällisiä eivätkä vieraanvaraisia kuten täällä Taipeissa. Ylipäätään paikkana hyvinkin mitäänsanomaton.

..nähnyt ihan oikean kilpikonnavauvan Kentingin rannalla! Muisto tuo yhä edelleen hymyn huulille.

..saanut kivan päivetyksen. 

..palanut vesisateessa. Edelleen päällimäisenä ajatuksena ftw. Enkä ollut ainoa, joten mun ekstravalkoista ihoani ei voida yksin syyttää tapahtuneesta.

.. tehnyt valtavasti erilaisia hienoja lintu-, kala- ja eläinbongauksia. Harmittaa, etten ole saanut niistä mitään järkevää kuvamateriaalia. Sisäinen pikkupartiolainen ja luontotyttö on ollut aivan haltioissaan.

Wulai

Wulai Falls

..käynyt päiväretkellä Wulaissa, joka vei sydämeni. Kaunis kylä, mystinen aito tunnelma ja huikeat maisemat. Sinne on päästävä uudestaan!

..kyllästynyt. Olen niin valtavan kyllästynyt siihen, etten voi käydä edes normaalitasoista keskustelua englanniksi täällä kenenkään kanssa, koska kukaan ei osaa kyseistä kieltä. Tai siltä tuntuu. Olen lopen kyllästynyt siihen miten epäkäytännöllisiltä ja joskus jopa (anteeksi sanavalintani) hönöiltä nämä ihmiset aina välillä täällä vaikuttavat. Aina on pakko vääntää ja kääntää yksinkertaisimmistakin asioista, eivätkä he silti tajua. Ja minä en tajua miten ei voi tajuta. En voi tajuta miksi kaikesta simppelistä ja järkevästäkin on tehtävä niin hankalaa? Ei auta kuin huokaista ja kohauttaa olkiaan. Kulttuurierot, siksihän tänne tulinkin.
Ensisijaisesti olen siis kyllästynyt näihin joihinkin ihmisiin täällä, valitettavasti. Toisena, olen kyllästynyt ruokaan. En ole aasialaisen ruuan paras ystävä noin muutenkaan, mutta tällä hetkellä tekisin mitä vaan puhtaasta rehellisestä suomalaisesta ruuasta, joka on tehty kunnollisista ja kotimaisista raaka-aineista. Kaurapuuro, kunnollinen salaatti ja lohi kera perunan.

..oppinut juomaan (Taiwanilaista) olutta. Jätin tämän viimeiseksi, onhan se nyt selkästi tärkein kaikista opeista mitä ulkomailla asustellessa voi saavuttaa.

Elephant mountain

 Zǎo ān Suomeen!

Täällä kellon viisarit ovat rientäneet jo torstai-iltapäivään. Ensimäisen tavattoman hitaasti madelleen viikon jälkeen on tuntunut kuin aika olisi tasapainon saavuttamiseksi harpponut kiireellä eteenpäin. Tasan neljä viikkoa sitten tähän aikaan laskeuduimme finskillä ihanaan Wieniin. Jollain tapaa tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus ja silti toisaalta tuntuu kuin se olisi tapahtunut vasta muutama hetki sitten. Kummallista!

Arki sairaalalla on uuvuttavaa, 8 tunnin päivät, vieras kieli, uudet naamat ja alati vaihtelevat osastot. Menneisiin viikkoihin on mahtunut mm. keisarinleikkauksien, alatiesynnytysten, lasten lumbaalipunktioiden ja kanyloimisten katselua ja terveiden ja tehovalvottavien vastasyntyneiden ensimäisiä pesuja ja heijasteiden testaamista, ruokkimista ja hellimistä, peruselintoimintojen turvaamista. 

Viikonloput hujahtavat ohitse aivan liian vauhdikkaasti. Ehkä tähän asti parhain retki tuli tehtyä viime lauantaina aivan Taipein keskustan laidalla sijaitsevalle vehreälle Elephant mountainille.

Ei ees oo pissahätä, vaikka poseeraajan asennosta vois päätellä toisin..

Elephant mountainille pääsee näppärästi Taipein metrolla eli MRT:llä. Punaisen linjan päätepysäkki Xiangshan ja sieltä exit 2, kävely puistomiljöön läpi kohti korkeita taloja. Vuoren trailit ovat hieman piilossa ja vaatimattomasti merkitty, mutta kyllä ne löytää helposti kun osaa pitää silmänsä auki.

"Päätraili" on pääasiassa jyrkkää portaikkoa eli nivelongelmaisten kannattaa harkita kaksi kertaa ennen kiipeämisurakkaan ryhtymistä. Päätraililta eriytyy vähän väliä monia polkuja ja pienempiä traileja. Näköalatasanteita ja -katoksia on useita ja myös jonkinlainen liikuntapuisto löytyi eräästä kohtaa. Traili on pääosin kivilaatoin päällystettyä ja yllättäen myös valaistua yöaikaan, siitä iso plussa!

Iltapäiväretkeilijöitä Elephant mountainin rinteellä

Vaikka oltiin Elephant mountainilla viileänä lauantai-iltana, oli muita retkeilijöitä siellä yllättävän vähän. Suurin osa ihmisistä jäivät katselemaan maisemia ensimäisille hyville näköalapaikoille sen sijaan, että olisivat jaksaneet kavuta korkeammalle kohti vuoren huippua. Vaikka ilma oli sopivan viileä (n. 20 astetta), painava kosteus ja porrasjumppa saivat hien pintaan. Jos kuumempana päivänä suuntaa vuorelle kannattaa ehdottomasti pitää huolta hyvästä nesteytyksestä.

Taipei 101 hukuttautuneena

Lauantai oli tosiaan viileä ja kostea, ajoittaista tihkusadetta. Pilvet riippuivat matalalla ja Taipein ylpeys, maamerkki ja maailman toiseksi korkein(?) rakennus Taipei 101 kylpi pilvimassassa aika ajoin. Ei siltikään tarvinnut pettyä maisemista, sillä minulla oli syyni haluta kavuta vuorelle juuri vähän ennen valoisan ajan kääntymistä yöksi....

Meikän pää! Ninan taiteellisen silmän toteuttama

Öinein Taipein skyline! Nämä kohisevat kuvat eivät millään muotoa tee oikeutta sille maisemalle mitä tuolla todistimme. Elephant mountain, vihreä helmi aivan Taipein sydämmessä, absurdi paikka keskellä miljoonakaupunkia: rönsyilevä luonto, raikas ilma ja taustaääninä vain linnut, sammakot ja hyönteiset. Kaupungin olemassaolon saattaisi jopa unohtaa - ilman sitä tosiasiaa, että puiden lomasta aukeaa mitä pysäyttävin citymaisema ;) Elephnat mountain on aivan ehdoton nähtävyys, jos vierailee Taipeissa. Meilläkin on aikomus käydä vuorella uudestaan, vähintään kerran.

Vielä pari extrakuvaa Taipei 101stä ja hennosta pilvestä tanssimassa sen ympärillä. Harvinaisen nätti pilvenpiirtäjäksi, eikö?

PS.

onko kenelläkään netin ihmeellistä maailmaa tuntevalla ehdottaa hyviä sivustoja, joille ladata kuvia ja josta ne vois suoralinkkailla blogiin? Bloggeriin ladattuna noi kuvat on aivan kamalia. Photobucket on taas aivan törkykömpelö.

Mitä tänne kuuluu?

Ohops! 

Paljon on tapahtunut, mutta läppärin kaivaminen hyllyköstä on ollut postausten puutteesta päätellen aivan liian haasteellista. Ensimäinen harjoitteluviikko sairaalan pediatrisella/synnyttäneiden äitien osastolla on jo takana päin. Mähän aloitin harjoittelujakson mallikkaasti tutustumalla jo ensimäisen vuoron aikana sairaalan ensiapuun - tosin potilaan roolissa...

Paikallinen kanylointi check!

Aina muistutellaan tarkastelemaan hoitotyötä myös potilaan näkökulmasta, mua ei voi ainakaan syyttää omistautumisen puutteesta! :D Tämän episodin jälkeen pääsin olon ja tajunnantason normalisoitua muutaman tunnin tarkkailun jälkeen pois sairaalasta ja olen voinut täysin normaalisti nyt! Joten ei ole syytä huoleen. Monet naurut ollaan vaihtarikaverin Ninan kanssa saatu tästäkin onnettomuudesta. Ja ensiavun moniammattillinen tiimi tuli todettua hyvin tehokkaaksi ja näppäräksi. Taiwanilaisten lämminhenkisyys korostui tapahtuman myötä ja olen saanut viimeisen viikon aikana valtavasti yhteydenottoja, huolen ilmaisuja ja paranemistoivotuksia. Samaan aikaan nolottaa, mutta toisaalta ihmisten avoin välittäminen lämmittää mieltä.

Noin muuten täällä elämä soljuu kevyesti uomassaan. Vaikka kulttuurieroja on aivan valtavasti ja joka päivä saa hämmästyä erilaisuuksista, on tänne ollut helppo kotiutua ja sopeutua. Ihmiset ovat aivan ihania, hymyileväisiä ja valtavan kiinnostuneita meistä kummallisen näköisistä länkkäreistä. Ollaan Ninan kanssa molemmat häkeltyneet siitä kuinka mm. sairaalan lääkärit ja hoitajat kehuvat suoraan ulkonäköä, ihailevat hiusten- ja silmien väriä. Kyselevät ummet ja lammet Suomesta ja Euroopasta sekä meistä ylipäätään.

Taiwanilaiset ovat myös kovin ylpeitä omasta maastaan ja sen erikoisuuksista. Lähes joka päivä olen saanut maistettavaksi jotain uutta paikallista hedelmää, ruokaa, teetä tai jälkiruokaa. Ihmiset suosittelevat innokkaasti myös eri kohteita, missä Taiwanissa ollessa kannattaisi käydä ja avuliaasti opastavat hyvien ruokapaikkojen ja ostospaikkojen etsimisessä.

On täällä toki omat puutteensakin. Aseptiikka sairaalassa on kehnoa (välillä jopa niin hirveää, että tekisi mieli itkeä), välineet ja laitteet vanhoja, osastorakenne sekava ja hoitajilla liikaa aivan turhia aikaavieviä työtehtäviä. Myös potilaiden eriarvoisuus varallisuuden perusteella on ollut itselle aika suuri järkytys.

Meillä on ollut myös aika ruhtinaalisesti säätämistä vaihtojaksomme aikataulujen kanssa, taiwanilainen maalaisjärki tuntuu olevan aivan eri sorttia kuin se mihin me Suomessa ollaan totuttu, aika moni lause on kuluneiden päivien aikana alkanut sanoilla "Ei Suomessa vaan ikinä..." mutta pikkuhiljaa tuntuu, että ollaan saatu aikataulua rukattua siedettäväksi. Joskaan en uskalla vielä hengähtää helpotuksesta, koska ei sitä koskaan tiedä mikä taiwanilainen loogisuuden multihuipentuma seuraavan nurkan takana odottaa :D

Myös liikenne ansaitsee ihan oman kauhistelumainintansa. Täällä on oikeasti pelottavaa olla jalankulkija! Vaikka sinulla olisi vihreät valot ja olisit jo suojatien puolivälissä niin autot/skootterit eivät väistä sinua. Ihan oikeasti. Vaikka kävelisit jalkakäytävällä saat väistellä autoja ja skoottereita. Skoottereilla ei ole oikeastaan mitään sääntöjä (tai sitten niitä ei vain noudateta eivätkä myöskään liikennepoliisit tartu rikkeisiin) vaan niillä on ihan ok ajaa jalkakäytävällä, suojatiellä, muuta liikennettä vastaan, you name it. En enää yllättyisi vaikka joku tulisi hissiinkin skootterin kanssa. Täällä saa siis tosiaankin olla jalankulkijana ekstravarovainen, aivan koko ajan.

Näitä miinuspuolia lukuunottamatta Taipei ja Taiwan on ainakin tämän päivää vaille kahden viikon aikana hurmanneet täysin. Täällä on hyvä olla enkä malta odottaa, että pääsemme Ninan kanssa toteuttamaan vapaa-ajan reissusuunnitelmiamme ja  kun pääsen esittelemään tätä kaupunkia huhtikuun lopulla vierailulle tuleville vanhemmilleni! Jee!

Xinbeitoun kuuma lähde -kylpylä. Rentoutumis maximus!

Kamerankin muistikortti on pullollaan kuvia koneelle siirrettäviksi eli muutama kuvapostaus tuloillaan! Nyt kuitenkin joudun tyytymään näihin satunnaisiin kännykkäräpsyihin.

晚安 ! Wǎn ān ! from Taipei with love :)