Romaania pukkaa

Ni hao!

Täällä sitä ollaan oltu jo kaksi päivää. Tuntuu, että oltaisiin oltu jo viikko, ehkä toinenkin, niin paljon on ehtinyt tapahtua. Ja voi että! En olisi uskonut viihtyväni näin hyvin jo heti alkuun. Toki matkaseura on mitä parhainta, kävi ihan älytön mäihä, että toinen koulumme vaihtareista on huipputyyppi.

Lähtöä edeltävänä yönä sain nukuttua muutaman tunnin. Henkisesti edeltävä ilta ja aamu olivat suhteellisen vaikeita. Saman tien kun puoli seitsemältä aamulla näin Ninan kentällä fiilis muuttui alavireisestä innokkaaksi. Lensimme tosiaan Wienin kautta Taipeihin, Koneemme nousi Helsinki-Vantaalta 8:15 ja Taipein kiitoradalle putkahdimme hieman ennen aamu-kuutta paikallista aikaa. Matkustaminen sujui kaikin puolin mallikkaaksi, nukuttua tosin emme saaneet.

Oltiin saatu tutoropiskelijoilta (hyvin sekavan oloiset) ohjeet meidän dormitorylle, mutta kaksi väsynyttä tyttöä painavine matkatavaroineen päättivät turvautua taksiin. Ja heti se iski, kielimuuri. Yritin taksiohjaajalle selventää englanniksi kirjoitettua osoitetta, sen mitä osasin kiinaa lausua eli ihan täysin vituralleen :D Päästiin kuitenkin näppärästi perille aivan jäätävää ylinopeutta.

Kuja dormitorylle.

Kotikatua.

Dormitorylla respanainen ohjasi meidät väärään taloon, ihmekös tuo kun ei sanaakaan englantia osannut. Toisesta talosta löytyi myös dormin henkilökuntaan kuuluva nainen, joka puhui muutaman sanan englantia. Hän soitti vaihtoyliopistomme koordinaattorille ja sen jälkeen ohjasi meidät saastaiseen huoneeseen, huoneen huonekalut ja pinnat olivat peittyneet tahmeasta pölyntapaisesta, vessaa en edes viitsi kuvailla tähän... ei ole painokelposta tekstiä se. Katseltiin hieman epätoivoissamme läävää ja todettiin ettei auta muu kuin yrittää nukkua hetki. Tunnin torkkujen jälkeen paikalle pelmahti päivän pelastus: ihanat aurinkoiset opiskelijatutorimme! He ihmettelivät miksi ollaan väärässä huoneessa. Päästiin omaan huomattavasti siistimpään huoneeseen ylempään kerrokseen. Neljän hengen dormymme ei ole hääppöinen, mutta saadaan olla siinä kahdestaan, meillä on paljon säilytystilaa ja oma vessa sekä suihku.

Ja sijainti on aivan erinomainen! Asutaan tosiaan Shilinin kaupunginosassa harjoittelusairaalamme dormitoryssa, jossa asuu sairaalan työntekijöitä, sairaanhoitajia ja lääkäreitä. Kuuluisa night market sijaitsee ihan tien toisella puolella, mutta se ansaitsee ihan oman postauksensa! Kulkuyhteydet ovat erinomaiset, metro kulkee lyhyen kävelymatkan päästä ja kotikadulta kulkee ilmainen (!!) bussi sairaalalle ja takaisin.

Parvekenäkymää.

Tutortytöt auttoivat meidät hyvin alkuun, hankittiin metrokortit, käytiin vierailemassa sairaalalla, hankittiin paikalliset puhelinliittymät ja käytiin ostoksilla sekä syömässä. Ilman tyttöjä alku olisi ollut huomattavasti vaikeampi! Etenkin kun puhelinliittymän hankkimiseen tarvitaan kahdet viralliset henkilötodistukset (ilmeisesti viisumia ei lueta niiihin) ja minulla oli vain passi mukanani. Onneksi toinen tytöistä sai hoidettua omilla tiedoillaan liittymän minulle.

Shilin Night Market

Shilin Night Market

Eilen nukahdettiin jo iltapäivällä ja herättiin kymmeneltä illalla huutavaan nälkään. Lähdettiin night marketille ostamaan iltapalaa ja päästiin yön pikkutunneilla nukkumaan. Tänään heräiltiinkin vasta päivällä. Oltiin sovittu tapaaminen Fu Jenin yliopiston kansainvälisen vaihdon koordinaattorin ja toisen tutoropiskelijamme kanssa. Käytiin illallisella suositussa dumbling-ravintolassa keskustassa. Ruoka täällä on kyllä tasan niin hyvää kuin on hehkutettukin, taivaallista. Ja se on halpaa ja sitä on saatavilla kaikkialla. Hankkiutukaa te muut vaan kesäkuntoon, mä tuun kesäksi kotiin kymmenen kertaa isompana :D

Osa illallisesta, omnom!

Täällä muuten rakastetaan teetä. Teetä paitsi nautitaan ruokajuomana, kaupunki on pullollaan teebaareja, joista saa mm. saaaren ylpeyttä Bubble milk teata, joka on siis kylmää teetä maidolla ja seassa hyytelöpalloja eli bubbleja ja hyytelömäisiä matoja. Ei mennyt ihan omaan suosikkikastiini. Myös jäätelöä on eri teen mauissa mm. earl grey tea. 

Mäkin sorruin.. hurray for selfiestick !

Olisi niin valtavasti kirjoitettavaa, mutta tääkin postaus on jo niin syntisen pitkä ettei tätä hullukaan lue. Pahoittelut myös äärettömän kehnolaatuisita kännykkäkuvista, yritän raahata tulevina päivinä kunnon kameraa parempien otoksien toivossa.

Olipa kerran

Ensimäiset sanat... kuinka tämä onkaan niin jännittävää? Tulevaisuudessa uskon palaavani lukemaan tämän tekstin uudestaan ja uudestaan. Silloin saatan naureskella pelonsekaisin tuntein lähtöä odottavan,  kokemattoman ja ehkä hieman arankin tytön epäröivää tekstiä. Tämä on matkakertomukseni, raporttini ja päiväkirjani opiskelijavaihdosta Taipeihin, Taiwaniin. Tulevina kuukausina tulen tutustumaan taiwanilaiseen hoitotyöhön lasten ja myös vanhusten parissa paikallisessa sairaalassa. Lisäksi kohdekorkeakoulumme toivoo vertailua suomalaisen ja taiwanilaisen hoitotyön eroista. 

Tässä blogissa pääpaino pysyy kuitenkin sopeutumisen (tai ehkä oikeampi sana on selviytymisen ;D) kuvaamisessa täysin vieraassa ympäristössä, ajatuksia ja hetkiä arjesta toisella puolella maailmaa.

Innostunut tulivuorifanaatikko Etnalla, samantapaisia maisemia odotan ihailevani seuraavina kuukausina.

Auringonlasku Etnalla

Elokuisia kuvia Sisiliasta. Eihän nää nyt liity tähän hetkeen yhtään mitenkään, mutta koska mulla ei sattumalta ole kuvia vielä Taiwanista ja kuvattomat postaukset ovat ihan tylsiä, rumia ja hengettömiä, saavat nämä kelvata. 

Torstaina tähän aikaan yritän todennäköisesti saada hyvää asentoa lentokoneessa jossain Aasian yllä, silmät turvonneena itkusta ja aivot epätoivoisesti kiinankieltä tankaten. Tällä hetkellä oloni on epätodellinen, on vaikeaa edes kuvitella millaisia seuraavista kuukausistani tulee, ylipäätään millainen seuraavasta viikonlopustani tulee. Pelkään eniten, että vaihdosta tulee selviytymistarina ikävästä, etenkin omia lemmikkieläimiäni ajatellen, niiden kanssa kun skypettäminen ja viestittely ei tule onnistumaan. Mutta mitä sitä onkaan sanottu omalta mukavuusalueeltaan poistumisesta... Tää olkoon mulle nyt kasvun ja itsenäistymisen paikka, ja ennen kaikkea mahdollisuus itseni ylittämiseen. Oon mä jo oikeastaan tälläkin hetkellä pikkuriikkisen ylpeä itsestäni, en olisi koskaan uskonut uskaltavani, mutta hei mähän uskallan!

Pitäkää mulle peukkuja! :)